Itsekriminointisuoja

Itsekriminointisuoja eli myötävaikuttamattomuusperiaate on rikoksesta epäillyn tai syytteessä olevan suojaksi tarkoitettu käytäntö, joka tarkoittaa, että häntä ei saa pakottaa eikä painostaa omalla toiminnallaan edistämään syyllisyytensä selvittämistä. Toisin sanoen ihmisoikeussopimukset takaavat, ettei ihmisen tarvitse todistaa itseään vastaan. Käytännön tarkoituksena on suojata syytettyä tai epäiltyä viranomaisen pakottamista vastaan. Usein mainittu esimerkki ovat kidutuksella tuotetut väärät tunnustukset. ^[1]

Suoja vaikuttaa merkittävästi jo ennen kuin henkilö on virallisesti epäiltynä tai syytettynä, sillä ketään ei voida esitutkintavaiheessakaan rangaista siitä, ettei ole aktiivisesti edesauttanut joutumistaan epäillyksi tai syytetyksi.

Itsekriminointisuoja koskee vain aktiivista toimimista. Se ei vaikuta siihen, että henkilön tulee passiivisesti alistua siihen, että viranomaiset hankkivat näyttöä häntä vastaan. Tämä tarkoittaa muun muassa alistumista erilaisiin tutkimuksiin esimerkiksi DNA-näytteen tai sormenjälkien ottamiseksi.^[2] Kuitenkaan autoilijan kieltäytyminen poliisin puhalluskokeesta ei ole rangaistavaa. On epäselvää, voiko se kuitenkin olla niskoittelua poliisia vastaan.^[3]

Suomessa korkein oikeus on vuonna 2012 antanut ratkaisun, jonka jälkeen avustajan käytöstä ja sen vaikutuksista on yhä kattavammin kerrottava henkilölle, jota epäillään rikoksesta.^[4]

1. ↑ KKO:2009:80 20.10.2009. Korkein oikeus. Viitattu 24.6.2014.
2. ↑ Antti Tapanila, Itsekriminointisuoja tiedonanto- ja toimimisvelvollisuuden rajoitteena, Defensor Legis 5/2010, s. 569.
3. ↑ Petri Turunen: Puhallutuksesta kieltäytyminen ei ole rangaistavaa: Professori A-studiossa Ilta-Sanomat. 22.10.2014. Arkistoitu 29.11.2014.
4. ↑ Korkeimman oikeuden ennakkopäätökset: KKO:2012:45 finlex.fi. Viitattu 2.3.2016.